Saadessani opiskelupaikan Ruotsista purskahdin itkuun kahdesta syystä; onnesta ja tiedosta, että joudun muuttamaan pois Helsingistä kesän lopulla. Helsingistä on tullut rakas kotikaupunki, jollaiseksi en sitä osannut kuvitellakaan muuttaessani tänne. Rakastuin Helsinkiin istuessani raitiovaunussa, auringon lämmittäessä sopivasti kasvoja. Silloin tajusin kuinka kaunis ja ihana Helsinki on. Näitä tällaisia pieniä rakastumisia on jaksanut tulla kolmen vuoden aikana joka vuodenaikana joka vuosi; milloin kävellessä kaupungilla, odottaessa bussia tai vain seuratessa raukeana ihmisvilinää. Helsinki on yksinkertaisesti kaunis monipuolisuuden ansiosta. Tänä kesänä aion istua Kivinokan kallioilla, uida meressä, nauttia Töölönlahden kauneudesta, kävellä suur-Kalliossa, pakahtua puu-Käpylän kauneudesta ja syödä lippakioskin sorbettia sekä kulkea ykkösen matkassa päätepysäkiltä päätepysäkille. Helsingin salaisuus on Helsinki itsessään, se ettei samanlaista kaupunkia ole missään muualla.